Laitoin Moottoripyörä.org:iin ilmoituksen majoittumisesta kisojen aikana ja se onkin poikinut paljon hyviä kysymyksiä. Moni on ollut kiinnostunut majoituksesta ja sen lisäksi kysymyksiä on tullut matkan pituudesta, hinnasta ja muusta tähdellisestä. Lisään vastauksia sivuilleni (mansaari.com) ehkä jo tänä viikonloppuna, jos vain löydän aikaa jostain välistä.
Urheilukanavalle puolestaan kiitos siitä, että tämä maan mainio moottoripyöräkisa on vihdoin tavoittanut myös suomalaiset motoristit. Ehkä ensi vuonna saarella kuullaan ennätysmäärä suomea?-)
perjantai 11. syyskuuta 2009
keskiviikko 19. elokuuta 2009
Pieniä korjauksia blogiin
Huomasin tänään, että olin ollut vähän turhan tiukka kissi: Olin vahingossa jättänyt päälle asetuksen, jossa evätään ei-jäsenten kirjoittamat kommentit. Ei ollut tarkoitus ja nyt virhe on korjattu. Nyt voitte kommentoida sielunne kyllyydestä, vaikka teillä ei blogger-tiliä olisikaan.
Tulevaa kevättä odotellessa päivittelen faktaa Mansaari-sivuilleni ja kirjoittelen tänne kommentteja homman etenemisestä. Kertokaa vapaasti, millaista faktaa tuonne sivuille haluatte. Kerään tarvittavat tiedot mahdollisuuksien mukaan ja lisään sivustolleni.

maanantai 17. elokuuta 2009
Mansaari.com julkaistu
Vihdoinkin parin vuoden projekti on saanut fyysisen ilmentymän! Sain Mansaari.com:in julkaistua kevyenä versiona. Käykää lukemassa ja kommentoikaa. Haluan tuosta sivustosta sellaisen, josta on TT-kisoihin matkaajalle todella hyötyä.
Suurin osa informaatiosta koskien Mansaaren TT-ajoja (ja Manx Gran Prixtä) löytyy kyllä netistä, mutta vain englanniksi. Helpottaakseni omaa sähköpostiähkyäni ja kerätäkseni kaikkia matkaa suunnittelevia kiinnostavat jutut samalle sivustolle, julkaisin tuon sivuston.
Kertokaapa, mitä tietoa te kaipaatte sivustolle? Lisätkää ne kommentteina tähän blogiin, niin pyrin täyttämään toiveenne talven aikana. Ainakin merkittävimmiltä osin.
T. Mitzi The Flying Cat

sunnuntai 21. kesäkuuta 2009
Kuvia reissulta - Some pictures from our trip 2009
![]() |
Isle Of Man TT 2009 kuvia/Pictures from our trip |
Käykää vilkuilemassa ja kommentoikaa, jos koette sen tarpeelliseksi. Lisää kuvia on tulossa ja joitain videopätkiäkin, kunhan pääsen niin pitkälle. Videot laitan todennäköisesti Youtubeen. Siitä lisää myöhemmin.
Go on and watch the pictures and feel free to comment. There are more pictures to come and some videos too later on. You'll propably find the videos on Youtube. I'll inform you when the videos are ready for you to watch.
perjantai 19. kesäkuuta 2009
Lauttojen varaaminen ja matkakustannukset
Varasin jo ensi vuodeksi lauttamatkat Englannista Heyshamista Mansaarelle Douglasiin ensi vuoden reissua silmällä pitäen. Tämä on yksi asia, joka on kokemattomille Mansaaren reissaajille käsittämätön juttu. Suurin osa Suomalaisista uskoo, että reissut voi tilata vasta keväällä. Toki ne voi tilata keväällä, mutta silloin joutuu ottamaan ne paikat, jotka vielä ovat jäljellä. Varasin paikat autolle ja kahdelle matkustajalle jo tämän vuoden kisojen aikana, mutta en siltikään saanut meille sopivia "parhaita" lautta-aikoja. Otin siis ne ajat, jotka olivat tarjolla. Lauttayhtiöllä, Steam Packetilla, on monopoli, joten se vaikuttaa myös tarjontaan. Ensimmäinen osuus reissuta pitää siis varata jo yli vuotta ennen seuraavaa vuotta, jos haluaa päästä saarelle ja saarelta pois silloin, kun itse haluaa.
Toinen vaihtoehto on lentää saarelle. Se on huomttavasti halvempaa. Suosittelen reittiä Tampereelta Dubliniin Ryan Airilla ja sieltä Aer Arannilla Mansaarelle. Viime vuonna se maksoi noin 400 euroa/edestakaisin/naama. Jos reissua ei syystä tai toisesta ehdi tai muusta syystä voi tehdä moottoripyörällä tai autolla, lentäminen on edullisin vaihtoehto. Autolla tai moottoripyörällä pelkästään lauttamaksut ovat noin 1000 - 1500 euroa/matkalainen + yöpymiset + polttoaine ja syömiset. Hinnan korkeudesta huolimatta, suosittelen reissua itse kullekin.
Kirjoittelen lisää, kun tässä ehdin toipua paremmin tämän vuoden reissusta. Ensi vuonna olemme Kirk Michaelissa, Glen Wyllinissä taas. Tervetuloa moikkaamaan!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)